Harjoittelupaikka

 GLOW BEAUTY Paseo Maritimon liike, vilkkaalla rantakadulla.

Mukava kolmen henkilön työpaikka, parturikampaaja, kosmetologi ja jalkahoitaja/kehonmuokkaushoitaja. Pääasiassa asiakkaat tulevat kerta toisensa jälkeen uudelleen liikkeeseen ja on siis työntekijöille vanhoja tuttuja, ihmisiä jotka asuvat täysin tai ainakin osan vuodesta Espanjasta. Keskustelut jatkuu siitä mihin viimeksi on jäänyt ja kuulumisia vaihdetaan iloisessa puheen sorinassa. Uusiakin asiakkaita aina mukaan mahtuu, jotka ovat vain lyhyellä lomalla. Asiakkaat ovat pääosin suomalaisia, joukosta löytyy ruotsalaisia, brittejä, paikallisia espanjalaisia, kuin myös muitakin.






Liike on auki kuutena päivänä viikossa, eli ollen sunnuntaisin kiinni niin kuin suurin osa paikallisliikkeistä ja kaupoista täällä. Ruokaravintolat ja niin kutsutut kiinakaupat ovat auki myös pyhinä.

Liikkeen omistaa Glow Beautyn toisessa liikkeessä työskentelevä kosmetologi Minna. Hän on toiminut jo yli kymmenen vuotta yrittäjänä ja kuusi vuotta Glow Beautyssa. Hän asuu tiiviisti perheensä kanssa täällä.

Harjottelun aikana olen saanut paljon osallistua hoitolan toimiin, tehden jalkahoitoja, hoitaa välinehuoltoa joita tulin harjoittelemaankin ja sitten hoitamaan myös avustavia tehtäviä mitä kuuluu normaaliin työhönkin kuten ajanvaraus, asiakaspalvelutehtäviä, puhtaanapitoa ja pyykki- sekä roskahuoltoa.

Voin suositella yritystä niin asiakkaille kuin harjoittelemaan haluaville.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lähitienoota

Harjoittelupäiviä jo kerääntynyt jokunen

Mijas 26.3.2023